Lahden Tivolissa oli Saturday Blast tapahtuma. Vaikka missään ei lukenut, mitä musiikkia illan aikana olisi tulossa, uumoilin sen artistikattauksen perusteella kovasti olevan konemusiikkipainotteinen. Pääartisteina nimittäin toimivat jo aikaisemmin soittotyyliltään tutuiksi tulleet oululais-dj:t: Latro Robert sekä Marcus Maison. Lisäksi yllätysvieraaksi oli tulossa Ted Schwartz, jonka olen kuullut soittavan vain ja ainoastaan valtavirrasta poikkeavaa konesaundia. En pettynyt.

Illan aikana ehti tulla perinteistä mainstreamia, hiphoppia sekä lattaria, mutta pääpaino oli konemusiikissa. Hyvin harva asia tanssilattialla tuntuu paremmalta kuin se hetki, jolloin normaalina yökerho-iltana lattia täyttyy innokkaista tanssijoista ja musiikki on valovuosien päässä kaupallisesta. Lauantaina tapahtui juurikin tämä. Puolenyön tienoilla musiikki siirtyi teknompaan ja tanssilattia täyttyi jollakin asteella sekaisin menneistä asiakkaista. Allekirjoittanut ei tosin tarkoita sekoamista pahalla, itse kun on ehkä toisellakin asteella sekaisin. Oli vain hyvin poikkeavaa nähdä muutoin niin normaalin yökerhoväen tanssivan kappaleisiin, joita tuskin koskaan - jos ikinä - pääsee kuulemaan yökerhossa.

Huonoa sanottavaa ei oikeastaan jäänyt, jos ilmastoinnin heikkoutta ei oteta huomioon ja ei satu kavahtamaan paljastuneita ihmislapsen ruokintaan tarkoitettuja kehonosia. Tanssilattia ei yhden täyttymisen jälkeen päässyt kertaakaan tyhjentymään, henkilökunta oli mukavaa ja äänentoisto oli kohdallaan. Tanssikaverikin löytyi varmasti, mikäli sellaisen halusi. Ei siis hullumpi ilta niinkin tavalliseksi yökerhoillaksi.

Ajan hermolla olevat ymmärtää: "Klubilla voi vetää vaikka takapuolet hartioille, kuha tanssii teknoa."

Olin alkuillasta vielä päätymässä vääriin bileisiin, mutta ystävälle iso kiitos, kun tuntee minut selkeästi paremmin, mitä itse tunnen. Kyseinen ystävä siis houkutteli lauantai-illan bileisiin kohti Oulun Kaijonharjua ja Ravintola Caio 2.0:aa. Illan bileistä vastasi HUG Oulu, valaistuksesta Ted Schwartz ja koristeista Taiga Art. 

En ole visuaalien perään, mutta täytyy myöntää, että vaikka valaistusta ei päästy täysillä hehkuttelemaan, oli illan valoshow jo sinällään silmiä hivelevä. Taiga Art'in panos toi myös mukavasti mieleen Oulun keskustassa alkuillasta olleen Zombie Walk'in. Kaksi lavaa, kaksitoista esiintyjää... huh.

Siinä, missä pääsyy paikalle saapumiseen oli tekno, lähti tanssijalka alta, kun Ee tuuttasi päälavalla teknojen jälkeen trancepillit soimaan progressivisella psy'lla. Tämän jälkeen tulikin sitten tampattua sivulavan mattolattiaa Freeformin tahdissa. Täytyykin myöntää, että harvoin ovat jalat heti bileiden jälkeen tuottaneet isoon ääneen jumalan ylistyshuutoa, nyt raikaa ja lujaa. Onpas kyllä siitäkin aikaa, kun on viimeksi tuntunut siltä kuin olisi käynyt vaatteet päällä aivan oikeasti suihkussa.

Meno oli siis illan aikana harvinaisen, harvinaisen onnistunut. Kertoohan siitä jo sekin, että kotimatkalla autoradiossa soinut JVG:n Tarkenee olisi myös käynyt tanssibiisistä. Hyvin siis tanssijalka pääsi lämpenemään ei niin kaupallisen musiikin tahdissa. Seuraavia tanssikekkereitä odotellessa.

No, koska kesä on mennyt niin kuin on, on pitänyt tuoda kesä sisälle asuntoon. Enkä tarkoita tällä huoneiston trooppista 27 Celsius-asteen lämpötilaa vaan naapureiden riemuksi soineita kesäisiä renkutuksia. Toki soitettuna, mitä ihmeellisimpiin aikoihin. Näissä kesäisissä fiiliksissä siis jaettakoon teille festivaaliterveiset videomuodossa. Nauttikaa kesästä, sadekin on kaunista ja musiikki eritoten.

Biisinä videolla Phoebe Ryan - Mine (Win & Woo Remix). Mieleni tekee jakaa useamminkin hyvät biisit tanssien, olisiko ideaa?

Tästä videoon

Klubilla tuli vietettyä neljäsosa (25 %) ajasta, eli 15 tuntia kuudestakymmenestä. Jos energiaa sai klubin ulkopuolella mukin korvan täydeltä niin sisäpuolella sitä onneksi tarjoiltiin oman korvan täydeltä. Ensin lämmiteltiin technotorstain muodossa, perjantaina tampattiin hardstyleä Resistance-illan merkeissä ja lauantaina kruunuksi viikolle Club Mint & Flux. Tiivistän viikonlopun ensin sanoihin: "Huh huh, nyt tuntuu jaloissa!"

Taidettiin technotorstaina 26.2.2015 nähdä sen laajin artistikattaus yhdelle iltaa. Kolme soittajaa oli luvattu, mutta jos en aivan väärin laskenut, niin kyllä kopissa taisi neljä eri DJ:tä pyörähtää soittamassa. Vaihtelu virkistää - niinhän sitä sanotaan. Illan tarkoituksena oli polkea lämmittelyt lauantain Club Mint'ä varten, perjantaille luvattu hardstyle, kun ei omiin suosikkeihin lukeudu. Toisin kävi torstain kanssa ja tuli sitten kuitenkin lämmiteltyä perjantaita varten.

Resistance I w/ Hardstyle Mafia perjantaina 27.2.2015. Resistance on täysin uusi tuttavuus, jonka tarkoituksena on miellyttää rankan konemusiikin ystäviä. Myönnän, että bilefiilis oli paikan päälle tullessa hieman kadoksissa, lähtö perjantain yöhön, kun ei alkuperäiseen suunitelmaan kuulunut. Yllättäen kuitenkin Toofat'in teknahtava aloitus sekä Andy F:n jatko ja ympäristö saivat mielen viriteltyä niihin mittoihin, että puolitoista tuntia tiukkaa hardstyleä tykittänyt pääartisti ei saanut lähtemään. Jaksan yhä yllättyä siitä kuinka se, kun ihmiset kokoontuvat paikan päälle musiikin takia, saa tunnelman muuttumaan sellaiseksi, että ei halua lähteä pois.

Hardstyle Mafia (pääartisti) sai tanssilattian miehiseen otteeseen ja allekirjoittaneen istumaan penkille. Resistance'n viimeisenä esiintynyt A++ veti kuitenkin pidemmän korren kuin penkki, ja oli mukava palata tanssilattialle. Tarjoiltu setti leipoi heti alkuunsa allekirjoittaneen, kolme tuntia edeltävän illan jälkeen levänneet, jalat sellaiseksi pullataikinaksi, että illan päätyttyä pois lähteminen eteni yhtä joutuisasti kuin uppohankikävely. 

Lauantai 28.2.2015 Club Mint & Flux presents Cid Inc. Kahdeksan tuntia unta alle ja viikonlopun tärkeimmät bileet. Club Mint on sellainen tapaus, että se ei ole kertaakaan pettänyt musiikillisesti, eikä tehnyt sitä nytkään. Uskalsin jopa perjantain bileissä hehkuttaa eräälle, että seuraavana päivänä mentäisi paljon paremmalla sykkeellä. Niinhän sitä mentiin ja kyseinen henkilö asian myönsi. Yllättäen perjantailta tuttuja kasvoja näkyi enemmänkin, vaikka tyylillisestihän näiden päivien välillä oli eroa. Tunnelma siis ihmisten puolesta nousi samalle hyvälle tasolle ja useampikin oli sitä mieltä, että nyt mennään astetta paremmalla musiikilla kuin edeltävänä päivänä. 

Cid Inc, joka soitti lauantain toisena artistina oli kuin hunajaa korville. Olisinpa oikeastaan mielelläni jumittanut siihen koko loppuillaksi ja sivuuttanut loput DJ:t. Luulenkin, että omalta osaltani tanssilattialla pyöriminen on tuon jälkeen ollut melkolailla paketissa, sillä muistikuvia siellä vietetystä ajasta on loppuillalta hyvin vähän - ilmeisesti sen verran hyvään sokerihumalaan nosti tuo Cid Inc'n tarjoilema setti.

Jos kuitenkin jotain jäi perjantailta ja lauantailta erityisesti mieleen niin valaistus. Erityisesti perjantaina olin kuin ällikällä lyöty siinä, miten pelkillä valoilla voi tuoda niin paljon sisältöä myös yökerhoon. Se kuinka paljon valot antoivat perjantain energiselle ja rankalle menolle oli oikeasti visuaalisesti kaunista. Oikeastaan ei siis haitannut vaikka perjantailoppuiltana liikkuminen oli kuin siirapissa etenemistä, katselemista kuitenkin riitti. Kuten sanottua lauantaina sokerilitkua satoi korville niissä määrin, että visuaalit jäivät keveästi varjoon - vaikka samat valothan tuota olivat käytössä. Äänentoisto sitä tuttua laatua, 5000 wattia ja hyvä pohjehieronta paikalla seistessä.

Miksi 60 tuntia? Se on se aika, jonka ehdin torstain klo 20 ja sunnuntain klo 8 välillä viettää Oulussa, ennen ja jälkeen olin tienpäällä.

Pidin loppuillan tunnelmasta "sivulavalla" sekä paikalla olleista ystävistä. Summaa hyvinkin illan parhaat puolet. Harvemmin illan aikana tulee oltua yhtä sosiaalinen kuin kyseisen illan aikana. Mietin, jopa jonkin tovin, että voisiko illasta edes kirjoittaa mitään.

Totta kai ostin lipun etukäteen. Maksoin kymmenen euroa. En nillitä hinnasta, mutta nillitän siitä, että miksi etukäteen ei informoitu, että kanta-asiakkaat saavat ovella viiden euron alennuksen ennen klo 23. Käsittääkseni etukäteen ostettujen lippujen yksi ominaisuus on matalampi hinta. Ei tällä kertaa. Jonossa edelläni meni kaksi tyttöä, molemmat maksoivat seitsemän euroa (ovelta normaalisti 12 euroa).

Heti ensimmäinen kommentti alakerrassa, paikan perinteiset kriteerit täyttävän asiakkaan suusta: "Miksi sisäänpääsy oli näin v***n kallis?" Ensimmäinen kerta, kun kyseenalaistin näihin bileisiin tulemisen. Noin kymmenen minuuttia saapumisen jälkeen ehdin kysyä samaa kysymystä itseltäni toistamiseen. Tällä kertaa syynä oli, että vedestä täytyi poikkeuksetta maksaa. Kysynpä vain, että kuka, jos ei se autokuskin roolia toimittava vedenkittaaja, tuo asiakkaat baariin kaupungin laita-alueilta. Ei tähän lisättävää.

Jos jostakin olen yleensä nauttinut minimalia ja progressiivista housea kunnioittavissa bileissä niin se on ollut yleinen ilmapiiri ja asenne - yhteenkuuluvuus. Täällä sitä ei tarjoiltu. Kuinka moni oli saapunut paikalle musiikin takia ja kuinka moni pelkästään sen takia, että kyseessä oli yksi viikonloppu ilta, jolloin kahdeksantoistavuotiaat kokoontuvat lempibaariinsa vetämään takapuolet hartioille? Tätä ehkä kuvasivat kaikki ne halveksuvat katseet, joita yksin tanssilattialle alkuillasta päätyneet konemusiikkikonkarit saivat osakseen sekä tanssilattialla seistä tököttäminen ja biiseistä valittaminen. Tämä olisi ehkä hyvinkin ollut ratkaistavissa, sillä että kyseiset bileet olisi järjestetty muualla, tällöin asiakkaat olisivat todennäköisemmin tulleet paikalle musiikin takia.

Ystäväni saapui paikalle VIP-lipulla. Hienostihan VIP-lipun markkinointiin kuului sisäänpääsy jonon ohitse, VIP-alue sekä "yllätys". Ainoa vain, että "yllätys" oli vain ja ainoastaan mahdollisuus kossubatteryyn ei muuhun. No, entä jos ei kiinnosta kaataa kossua kurkusta alas? Saako silloin pelkän batteryn? Tuskin. Aika ota tai jätä meininki tuntui olevan. Eikö tässä olisi voinut olla vaikka drinkkilippu tietyllä arvolla? Väkevät eivät sovi jokaiselle, toiset ei voi sietää kofeiinia. Taustatiimi lienee tehnyt hyvää työtä ja huhut energiajuomien alkoholin sietoa kasvattavista ominaisuuksista ovat jääneet muistiin. Tokihan tämä on hyvä asia alkoholin myynnin kannalta - myynti tuo valuuttaa, raha on päämäärä. 

Aikaisemmin puhuin paikan perinteiset kriteerit täyttävästä asiakkaasta. Valaisen nyt käsitettä. Naisten vessoilla yksi koppi käyttökelvottomassa kunnossa päivän ruokalistan jäljiltä, kello hädin tuskin 23. Tanssilattialta epämääräisesti vessojen suuntaan johtava vana (jälleen) päivän ruokalistaa, kello kahden tuntumassa. Sivuraiteena: tässä ehkä piilee myös vastaus illan aikana heränneeseen suureen kysymykseen: "Miksi täällä on jokapaikassa istumapaikkoja?" Paras kuvaus kuitenkin tavallisesta asiakkaasta avautunee illan päätteeksi 20-vuotiaan antamasta kuvauksesta: "Hirvee ikäkriisi". Jokainen voinee päätellä minkälaista asiakaskuntaa paikalla oli.

Lisäksi jätän kommentoimatta visuaaleja (tai siis niiden puutetta) sekä musiikista onton kylmää ja kovaa tehnyttä äänentoistoa. 

Tähän mennessä technotorstai on järjestetty kolme kertaa, ja soittamassa on ollut kaikkiaan ainakin neljä eri dj:tä. Jokainen ilta on viimeistään jossakin vaiheessa nostanut suupielet korviin ja  tuonut sen uskomattoman hyvän tunteen, kun taas on lähtenyt syystä liikkelle yöhön - vaikka oli huono päivä tai on ollut sairaana. Useamman kerran technotorstaita testanneena uskallankin allekirjoittaa väitteen, että kun tätä mainostetaan näillä genreillä niin niitä on luvassa. Allekirjoittamisen suhteen olen ollut harvinaisen skeptinen sen jälkeen, kun kävin erään tunnetun ketjun "We <3 EDM" illassa - mieleen jäi illan aikana soinut Asteen Normipäivä. En käynyt kysymässä, mutta ehkä he todellakin rakastivat EDMää niin paljon, että eivät tahtoneet sitä jakaa asiakkaille...

Oulun tuntien technotorstaita voi kutsua underground-musiikin illaksi. Pidän itse hyvinkin rohkeana ja miellyttävänä tekona sitä, että nämä ihmismassoja liikuttavat maailman genret on vihdoin tuotu Oulun yöhön. Näin säännöllisesti ei ole täällä päässyt kyseisillä genreillä herkuttelemaan. Nyt se on kuitenkin totta ja täytyy sanoa, että jostain ihme syystä koen ylpeyttä siitä, että meilläkin on täällä bileitä, joista etelän kaverit lähettävät välissä kateellisia viestejä. Musiikin takia paikalle kyllä kannattaa saapua, vaikka vähän kauempaakin.

Joku nyt miettii, että miksi tämän jutun otsikossa lukee "toimii kuin häkä". Tai sitten vain haluan selittää, miksi näin on. Avataan siis: häkä syrjäyttää veren happea kuljettavasta hemoglobiini-proteiinista happimolekyylit, jolloin virheellisesti veren hapekkuutta kuvaava saturaatio antaa kuvan "hyvästä hapetuksesta". Kuitenkin ihminen kärsii hapen puutteesta ja käyttäytyy sen johdosta sekavasti. Eli lyhyesti häkä veressä johtaa sekavuuteen, vaikka mittarit näyttäisivät normaalia tilannetta (huom! allekirjoittaneen ilta kuluu pelkän H₂O:n voimalla). Jos nyt vielä tarvitsee selventää, mitä tällä otsikoinnilla on haettu niin technotorstai on jotain niin hyvää, että se saa (allekirjoittaneen) sekaisin samoissa mittakaavoissa kuin häkämyrkytys - olisipa ollut provokatiivinen otsikko.

Maistelkaa, olkaa hyvä: Yo Noise - Lost in Tokio (Ventil Shape Remix).

Kotiuduin noin tunti takaperin kolmen yön mittaisesta reivausputkesta klubilla, torstai, perjantai ja lauantai. Sitä voisi kuvitella, että kolmessa yössä olisi ehtinyt kuulemaan kaikki soitettavat biisit niin useaan kertaan, että ne alkaisivat kuulostaa puulta. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt, eikä korvistakaan siis tarvinut kaivella tikkuja kera pinsettien.

Vaikka yleisesti klubisoitossa olevia kappaleita ei ihan mielettömiä määriä ole, löytyi onni siitä, että mukaan mahtui myös huomattavan paljon tuntemattomampaa musiikkia. Torstaina mentiin pitkälti minimalin merkeissä, ei siitä sen isommin sanottavaa. Perjantaina nähtiin open decks, jossa esiintyi seitsemän eri DJ:tä/DJ-duoa, joten myös useampi eri genre oli edustettuna. Perjantaina kuulluista tyylilajeista ehkäpä eksoottisimpana drum&bass, jota en itse kokonaisena settinä aikaisemmin ole klubilla päässyt kuulemaan. Kuitenkin vaihtelu illan aikana oli hiphopista, deep housen kautta aina lopun hardstyleen. Lauantaina puolen yön jälkeen taas pienesti sievästi minimalia ja illan päätteeksi hardstylekruunajaiset. Hardstyle, sekä perjantaina että lauantaina, otti kyllä kovemman luokan niskalenkin tanssilattialla muista genreistä - voi sanoa, että asenne oli kyseisen genren aikaan enemmän kuin kohdallaan. 

Täytyy todeta vielä, että tällä hetkellä jalat laulavat virsiä. Pitkästä aikaan tuli näiden iltojen aikana istahdettua penkkiin vaikka halu lattialle oli kova. Toisaalta liekö nyt kyseessä pitkälti tottumattomuus, sillä kun aikaisemmin tuli vietettyä useampi ilta peräjälkeen tanssilattialla ei tällaisia ongelmia ollut. Nyt kuitenkin pidemmittä jaaritteluitta unten kautta selvittämään onko alaraajoissa vielä liikettä huomenna (eli myöhemmin tämän päivän aikana).

Ennen yhtätoista tanssilattiaa sekoitti muutama ihminen. Kuitenkin alkuillan menevällä musiikilla kaikkien asenne nousi enemmän kuin kohdalleen, sillä yhdentoista jälkeen sohvien mukavuuteen majoittuneet ihmiset valahtivat tanssilattialle. Nähtiinpä lattialla myös vanteen ja poi-pallojen (?) kanssa tanssivia henkilöitä. Puolen yön tienoilla omalta kohdaltaan tanssilattialta poistuminen tarkoitti uuden alueen valtaamista tanssijalan jälleen iskiessä.

Puoli yhdeltä aloittanut Milla Lehto täytti kaksituntisen settinsä aikana lattian varsin hyvin. Välissä baaritiski ammotti tyhjyyttään, kun tanssilattian lämpö houkutti ihmiset tyystin huurteisiltaan. Koomisin huomio takarivistä tehtynä oli ehkä se, että pääosa porukasta kuin arvostuksesta tai pelosta (vai lienekö underground-asenteesta) johtuen tuntui jättävän kuvitteellisen turva-aidan teettämän välin DJ-kopin eteen. 

Viimeisenä soittanut, kotiseudun kaksikko, Fix & Kombo purkitti illan varsin tyylillä, sillä lattialta hetkeksi pois aikautuneena allekirjoittanut jäi toviksi nuolemaan jalkapohjiaan tanssilattian ulkopuolelle - tilaa tanssimiselle ei yksinkertaisesti ollut. Vaan totta kai heti tilaisuuden tullessa oli oltava, kuin kotikaupungin jääkiekkojoukuetta kunnioittaen, kärppänä paikalla, siis tanssipaikalla, aina valomerkkiin asti. 

Yleinen ilmapiiri tanssilattialla oli hyvinkin huoleton ja väki tuntui olevan kuin omassa kodissa. Ventovieraille saattoi sanoa jotain, minkä jälkeen jatkettiin omaa juttua. Osa, jopa hyvästeli kaverit toiseen baariin jäädäkseen itse "kotiin". Toisaalta tämä kodinomainen-fiilis lienee yhäkin yleisen ilmapiirin takia, joka Club Mint'ssä on onnistuttu hiomaan kohdilleen. Iästä riippumatta, mikään ei yhdistä paremmin kuin hyvä musiikki. "Minttuklubilla" voi todellakin olla juuri sitä, mitä on kotonakin - aivan kuten ennakkoon uumoilin. Tervetuloa pulut! [1] Pitkälle toki pääsee myös helpolla, hyvinkin perinteisellä, sivuaskelluksella jos ei ole lintumaisen nyökyttävä olo tai ei halua julkisesti heittäytyä eläimeksi.

Illan tiivistykseksi: It's tech groove that makes you move. Ilta kuitattu ilman askel- tai sykemittaria.

Viittaukset:
[1] http://haussiporssi.vuodatus.net/lue/2015/01/minne-menna-club-mint-2-10-1-2015-the-play-oulu

Lauantaina viikon huurteiset voi käydä sulattamassa hyvinkin The Play'n Club Mint'ssä. Club Mint on jotain, mikä jokaisen minimalista, tech housesta ja technosta nauttivan täytyy kokea. Se on klubi-illan verran kuuminta mannaa korville ja sulattaa varmasti myös muutamia ikiroutaan ajautuneita sydämiä. Lämminhenkinen tunnelma on siis tiedossa. Eikä unohdeta tärkeintä eli ei toki ole kiellettyä laittaa jaloilla pitkin tanssilattiaa yhtä vitakkaa kuin alla olisi kuumia hiiliä. Se on allekirjoittaneen suunnitelma.

Club Mint'n artistikattauksesta löytyy Oulun yössä harvemmin nähty Milla Lehto. Tältä artistilta ei kokemusta ja taitoa puutu. Ne joille kyseinen artisti on vielä tuntematon suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan seuraavaa Youtube-sivustolta löytyvää settiä lämmikkeeksi https://www.youtube.com/watch?v=CnXer83pSfE. Lisäksi DJ-koppiin kapuavat Lepojii sekä jo edeltävässä Club Mint'ssä ns. kiekkoa veivanneet Marcus Maison sekä kaksikko Fix & Kombo. 

Tässä, aikaisemmin linkitetystä setistä nauttiessa, mieleeni tuli, kuinka eräs ystäväni sanoi, että hän ei ainakaan aio ryhtyä puluksi. Viitaten siis pään nyökyttävään liikkeeseen, joka usein sopii varsin hyvin teknoisiin setteihin. Club Mint tarjoili ainakin viimeksi niin sallivan ja hyväntuulisen ilmapiirin, että tuskin nytkään tarvitsee kantaa huolta vaikka pää siirtyisikin pulujen maailmaan - kunhan muistaa olla siirtämättä toista päätä samaiseen eläinryhmään... 

Konemusiikkipiireistä löytyy niitä todellisia faneja, jotka matkustavat suosikkiartistiensa perässä aina mahdollisuuden tarjoutuessa - kuluista välittämättä. Heille artisti on numero yksi ja lähes musiikillinen jumalhenkilö. Siinä missä osa näistä faneista on kykenemättömiä arvostelemaan artistin toimintaa, osa on valmiita sanomaan suoran mielipiteensä, erityisesti mikäli artistin musiikkityyli muuttuu erilaiseen suuntaan. Festivaalien kohdalla tällainen fani harvemmin ostaa lippua ennen artistien julkistusta, vaikka se tietäisikin pienempää rahan menoa. Onnensa kukkuloilla he nimittäin ovat valmiita maksamaan mitä tahansa päästäkseen näkemään ja kuulemaan lempiartistinsa setin.

Toisaalta todellisten reivaajien joukossa on niitä, joille musiikkityyli on tärkeä, ei niinkään artisti. Totta kai jokaisella artistilla on tyylinsä, ja jokainen reivaaja oppii nopeasti tunnistamaan oman genrensä sisältä ne DJ:t, jotka soittavat tyylillisesti itselle sopivaa musiikkia. Näille faneille kuitenkin musiikillinen päätarkoitus on saavuttaa tila, jossa voi unohtaa kylmän todellisuuden. Edeltävän takia he ovat valmiita testaamaan uusia artisteja tekemättä isompaa taustatyötä etukäteen. Tapahtumien kohdalla tällaiselle fanille suurin merkitys on tapahtuman julkisuuskuvalla - mikäli edeltävänä vuonna ei ollut yhtään hyvää tunnelmaa sytyttävää settiä, ei sellaista ole tiedossa tulevanakaan vuonna ellei toisin todisteta. Juurikin tämä määrittää ostavatko nämä, rahasta tietoisemmat, tosifanit lippuja etukäteen halvemmalla vai eivät. 

Ihan vain ilmapiiri -ihmiset ovat niitä, jotka liikkuvat konemusiikkitapahtumissa vain ilmapiirin takia. Heille musiikilla ei ole merkitystä vaan he nauttivat siitä asenteesta, jota todelliset fanit hehkuvat ympärilleen. He ostavat lippuja tilaisuuden sattuessa kohdalle tai lähteäkseen kaverina mukaan. He tuntevat olonsa kotoisaksi konemusiikkibileissä riippumatta genrestä tai tapahtumasta. Kulutkaan eivät heitä hetkauta.

Kuinka paljon rahaa parhaimmillaan palaa on täysin siis kiinni ihmisestä ja hänen tilanteestaan sekä asenteestaan. Maksut alkavat tuntumaan ymmärrettäviltä, kun miettii hetken kustannuksia, jotka syntyvät kappaleiden soittamisesta, kunnon äänentoistosta, valaistuksesta, tuottamisesta, jne. Itse näen, että siinä missä tämä on minulle harrastus, on se monelle muulle työ. Miksi en siis muutamalla vaivaisella eurolla takaisi harrastuksen säilymistä?

Toisaalta siinä missä olen valmis maksamaan hyvästä musiikista ja siihen antautumisesta, en voi ymmärtää sitä suurta tarvetta, mikä toisilla on pyytää järjettömiä summia samaisesta tarjonnasta. Pieni enkeli, oikealla olkapäällä, voisi kuiskata tässä vaiheessa, että kyseessä on kysynnän ja tarjonnan -laki. Toisaalta bassovoittoinen paholaisen ääni kuulostaa huomattavasti vakuuttavammalle heittäessä ilmoille kysymyksen: "Vai olisiko suurempi määrä ihmisiä kaiken takana?" Viisi sanoittajaa, kolme säveltäjää, hiven valuuttaa ja kuluttajan huulille päätyy vain yksi nimi.

Toisinaan sopii miettiä, että mistä maksaa.