Olin työharjoittelussa klinikalla, jolla hoidettaan erinäisiä riippuvuuksia. Tulovaiheessa potilaat luovuttavat tekniset aparaattinsa toimiston huomaan, ja näin toimin itsekin mennessäni klinikalle asumaan työharjoittelun ajaksi. Vaikka klinikka ei ole eristyksissä yhteiskunnasta, ei televisiota tai radiota löydy edes yhteisistä tiloista. Tämä totta kai vaikutti siihen, että arjestani puuttui kaikki musiikki.

Tuli kuitenkin lauantai, jolloin seuraavan viikon lähtijät järjestivät juhlat. Tämä oli erikoistilaisuus, jossa saimme kuunnella radiota. Musiikkia! Radiosta ehti kanavasurffailun aikana kuulua tovin Scooteria, minkä jälkeen siirryttiin deep house -linjalle. Siinä istuin muiden potilaiden kanssa ja ymmärsin mitä riippuvuus tarkoittaa. Tarkemmin ottaen ymmärsin, mitä käy, kun sanotaan, että lähdetään yhdelle, mutta homma karkaakin lapasesta. Koin tämän tunteen, kun kuuntelimme musiikkia - Yksi konebiisi ei ole tarpeeksi. Soita toinen! Siinä istuessa minulle tuli eittämättä mieleen konemusiikin kieltävä adressi, joka vuodesta 2008 asti on koomisella sanomallaan viihdyttänyt ihmisiä.

Tämä enemmän tai vähemmän palauttaa mieleeni ne illat, kun ihmiset kysyvät "Ootsä essoissa?" Eräs kaverini kertoi, että hän törmää usein sanoihin: "Haluan tota samaa, mitä sä oot vetänyt". "Sä oot ihan aineissa/sekasi!" Tuttuja sanoja varmasti. Valaiskaapa viisaammat, että miksi konemusiikki ja huumeet täytyy sekoittaa keskenään? Harvapa hevifaneilta kyselee, että kuinka monta kirkkoa he ovat tänään polttaneet. Tai mistäpä minä tietäisin, kun ei kukaan ole hevifaniksi erehtynyt luulemaan.