Tanssilattioilla näkee jos jonkinlaista keikkumista. On niitä, jotka askeltavat sievästi ja huomaamattomasti jalalta toiselle, niitä jotka heiluvat kuin heinämiehet ja niitä joiden kädet takovat ilmaan kuin hevifestareilla konsanaan. Tietenkin mukaan mahtuu muitakin, erilaisilla tanssityyleillä varusteltuja ihmisiä.

Monella on oma uniikki tyylinsä tanssia. Toisia vain on mukava katsoa ja toisia ei. Oikeastaan ei ole mitään merkitystä sillä minkälaista soiva musiikki on tai millaisella tyylillä henkilö tanssii, toisten tanssista vain pysähtyy mielellään nauttimaan ja toisten kohdalla miettii kaksi kertaa lääkityksen tarvetta - oman vai tanssijan, se riippunee ihmisestä. Missä on siis se salaisuus, miksi toisen tanssi kiinnostaa ja toisen ei? 

Yllätyksekseni olen huomannut, että aika usein ihmiset, joiden tanssiminen miellyttää eniten omaa silmää ja joille mielellään sanoo muutaman nätin sanan tamppailutyylistä, ovat olleet liikenteessä selvänä tai vain muutaman ottaneina. Tottahan tosin taitaa olla, että harva hirveässä orkesterisoittimessa (lue: tuubassa) olevista liukuu tanssilattialla yhtä sulavasti kuin voi kuumalla pannulla - ellei puhuta liukumisesta horisontaalitasolla. Kemiassa lienee ihmisillä myös niitä omia rytmejä sen varsinaisen musiikin lisäksi ja jonkinlaista alttiutta häiriintyä helpommin muista ympäristöllisistä tekijöistä aistien käydessä ylikierroksilla. En kuitenkaan sano, että ei joku takapuolen-olalle-kiskonut tai erinäisiä-muita-kemiallisia-aineita nauttinut osaisi tanssia. Kyse on vain siitä, mikä miellyttää kenenkin silmää.

Kukapa meistä ei halua nähdä iloa ja nautintoa? Hyvä on, sadisteja löytyy, mutta ajatellaan noin yleistetysti. Totta kai mielummin katsoo ihmistä, joka nauttii kuin sellaista, joka vääntää askelkuvioita kasvot naaras elefantin sukuelimillä. Eli henkilölle toimiva musiikki. Liekö siinä salaisuus, miksi on mukava katsoa myös heidän tanssimistaan, jotka pyörähtelevät muuhun kuin omaan mieligenreen. Toisaalta jos totta puhutaan, eihän sitä nautinnon huumassa ehdi paljon muiden tanssilattia keinumista katselemaan. Todettakoon, että loppuen lopuksi kuitenkin kaikki riippuu niin ihmisestä. Leimataanko tärkeimmäksi nyt oma asenne?

Askelten äänessä hiivitään haastattelupohjalta sinne kulisseihin, joissa syntyvät kiehtovimmat tanssilattiamuuvit. Eli suomeksi: haastattelun pohjalta ääneen pääsevät ne ihmiset, joiden tanssilattian tamppaus on aiheuttanut henkilökohtaisen herkistymisen kohdallani. Ensimmäinen haastattelupahanen on työn alla, volume 0 siis toimikoon varoituksen sanaisina.