Vuosi 2015 on lähtenyt käyntiin varsin vaihtelevassa säässä, ja vielä tänään lämpömittari on näyttänyt -20 astetta pakkasta. Onneksi viikonlopuksi lämpenee. Vaikka lauantaina ei plussan puolelle ulkona päästäisikään, voi kuumia tunteita käydä houkuttelemassa yöelämässä. En tosin tarkoita, että pitäisi ihan vihaksi pistää, ja sen välttämiseksi suosittelenkin suuntaamaan laadukkaan musiikin pariin ja lämpenemään muilla tavoin.

Lauantaina viikon huurteiset voi käydä sulattamassa hyvinkin The Play'n Club Mint'ssä. Club Mint on jotain, mikä jokaisen minimalista, tech housesta ja technosta nauttivan täytyy kokea. Se on klubi-illan verran kuuminta mannaa korville ja sulattaa varmasti myös muutamia ikiroutaan ajautuneita sydämiä. Lämminhenkinen tunnelma on siis tiedossa. Eikä unohdeta tärkeintä eli ei toki ole kiellettyä laittaa jaloilla pitkin tanssilattiaa yhtä vitakkaa kuin alla olisi kuumia hiiliä. Se on allekirjoittaneen suunnitelma.

Club Mint'n artistikattauksesta löytyy Oulun yössä harvemmin nähty Milla Lehto. Tältä artistilta ei kokemusta ja taitoa puutu. Ne joille kyseinen artisti on vielä tuntematon suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan seuraavaa Youtube-sivustolta löytyvää settiä lämmikkeeksi https://www.youtube.com/watch?v=CnXer83pSfE. Lisäksi DJ-koppiin kapuavat Lepojii sekä jo edeltävässä Club Mint'ssä ns. kiekkoa veivanneet Marcus Maison sekä kaksikko Fix & Kombo. 

Tässä, aikaisemmin linkitetystä setistä nauttiessa, mieleeni tuli, kuinka eräs ystäväni sanoi, että hän ei ainakaan aio ryhtyä puluksi. Viitaten siis pään nyökyttävään liikkeeseen, joka usein sopii varsin hyvin teknoisiin setteihin. Club Mint tarjoili ainakin viimeksi niin sallivan ja hyväntuulisen ilmapiirin, että tuskin nytkään tarvitsee kantaa huolta vaikka pää siirtyisikin pulujen maailmaan - kunhan muistaa olla siirtämättä toista päätä samaiseen eläinryhmään...