Lauantaina 24.10.2015, etelän reissun yhteydessä, matka kävi kohti Lahden Tivolia. Enkä olisi ikinä kuvitellut sanovani tätä, mutta nautin oikeasti pitkästä aikaan K-18 illasta Tivolissa. Niin tivolikokemuksenihan rajoittuvat kotikaupunkini saman nimiseen yökerhoon. Tietenkin otetaan huomioon sekin, että ikää mittarissani on hieman enemmän kuin keskiverto tivolilaisella, niin en ehkä ole paras sanomaan juuta enkä jaata paikan hyvyydestä. Toisaalta voin kyllä puhua meidän vanhempien yökerhokävijöiden puolesta, että nyt ei ollut turha ilta.

Lahden Tivolissa oli Saturday Blast tapahtuma. Vaikka missään ei lukenut, mitä musiikkia illan aikana olisi tulossa, uumoilin sen artistikattauksen perusteella kovasti olevan konemusiikkipainotteinen. Pääartisteina nimittäin toimivat jo aikaisemmin soittotyyliltään tutuiksi tulleet oululais-dj:t: Latro Robert sekä Marcus Maison. Lisäksi yllätysvieraaksi oli tulossa Ted Schwartz, jonka olen kuullut soittavan vain ja ainoastaan valtavirrasta poikkeavaa konesaundia. En pettynyt.

Illan aikana ehti tulla perinteistä mainstreamia, hiphoppia sekä lattaria, mutta pääpaino oli konemusiikissa. Hyvin harva asia tanssilattialla tuntuu paremmalta kuin se hetki, jolloin normaalina yökerho-iltana lattia täyttyy innokkaista tanssijoista ja musiikki on valovuosien päässä kaupallisesta. Lauantaina tapahtui juurikin tämä. Puolenyön tienoilla musiikki siirtyi teknompaan ja tanssilattia täyttyi jollakin asteella sekaisin menneistä asiakkaista. Allekirjoittanut ei tosin tarkoita sekoamista pahalla, itse kun on ehkä toisellakin asteella sekaisin. Oli vain hyvin poikkeavaa nähdä muutoin niin normaalin yökerhoväen tanssivan kappaleisiin, joita tuskin koskaan - jos ikinä - pääsee kuulemaan yökerhossa.

Huonoa sanottavaa ei oikeastaan jäänyt, jos ilmastoinnin heikkoutta ei oteta huomioon ja ei satu kavahtamaan paljastuneita ihmislapsen ruokintaan tarkoitettuja kehonosia. Tanssilattia ei yhden täyttymisen jälkeen päässyt kertaakaan tyhjentymään, henkilökunta oli mukavaa ja äänentoisto oli kohdallaan. Tanssikaverikin löytyi varmasti, mikäli sellaisen halusi. Ei siis hullumpi ilta niinkin tavalliseksi yökerhoillaksi.

Ajan hermolla olevat ymmärtää: "Klubilla voi vetää vaikka takapuolet hartioille, kuha tanssii teknoa."

Ei, nyt ei ole puhe siitä mattojen tamppauksesta, vaikka kaverit tietävätkin, että olen siivousaddikti. Tai toisaalta korjataan vielä sen verran, että lopuksi kyllä baarin matto sai kyytiä myös minulta. Vaikka totuushan on, että tuskinpa tuo tanssilattiana palvellut matto tuli yhtään sen puhtaammaksi kuin mitä se oli alunperin - todennäköisempää on, että se otti illan aikana osumaa useista juomista.

Olin alkuillasta vielä päätymässä vääriin bileisiin, mutta ystävälle iso kiitos, kun tuntee minut selkeästi paremmin, mitä itse tunnen. Kyseinen ystävä siis houkutteli lauantai-illan bileisiin kohti Oulun Kaijonharjua ja Ravintola Caio 2.0:aa. Illan bileistä vastasi HUG Oulu, valaistuksesta Ted Schwartz ja koristeista Taiga Art. 

En ole visuaalien perään, mutta täytyy myöntää, että vaikka valaistusta ei päästy täysillä hehkuttelemaan, oli illan valoshow jo sinällään silmiä hivelevä. Taiga Art'in panos toi myös mukavasti mieleen Oulun keskustassa alkuillasta olleen Zombie Walk'in. Kaksi lavaa, kaksitoista esiintyjää... huh.

Siinä, missä pääsyy paikalle saapumiseen oli tekno, lähti tanssijalka alta, kun Ee tuuttasi päälavalla teknojen jälkeen trancepillit soimaan progressivisella psy'lla. Tämän jälkeen tulikin sitten tampattua sivulavan mattolattiaa Freeformin tahdissa. Täytyykin myöntää, että harvoin ovat jalat heti bileiden jälkeen tuottaneet isoon ääneen jumalan ylistyshuutoa, nyt raikaa ja lujaa. Onpas kyllä siitäkin aikaa, kun on viimeksi tuntunut siltä kuin olisi käynyt vaatteet päällä aivan oikeasti suihkussa.

Meno oli siis illan aikana harvinaisen, harvinaisen onnistunut. Kertoohan siitä jo sekin, että kotimatkalla autoradiossa soinut JVG:n Tarkenee olisi myös käynyt tanssibiisistä. Hyvin siis tanssijalka pääsi lämpenemään ei niin kaupallisen musiikin tahdissa. Seuraavia tanssikekkereitä odotellessa.

 

Kesä on vierähtänyt työntäyteisissä merkeissä eikä festivaaleille ole ollut aikaa. Pitkälti ajan puute on koskenut myös klubeilla käymistä ja kesään on mahtunut ehkäpä yhden käden sormilla laskettava määrä tanssimatkoja. Toiset lohduttautuvat sanoilla Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä. Tämän kesän kauniit päivät ovatkin olleet lähes koko ajan niin kauniita, että taivaskin on itkenyt. Mutta niinhän sitä sanotaan, että itkeminen kaunistaa eli ehkä niitä muilla tavoin kauniita päiviä on tiedossa. 

No, koska kesä on mennyt niin kuin on, on pitänyt tuoda kesä sisälle asuntoon. Enkä tarkoita tällä huoneiston trooppista 27 Celsius-asteen lämpötilaa vaan naapureiden riemuksi soineita kesäisiä renkutuksia. Toki soitettuna, mitä ihmeellisimpiin aikoihin. Näissä kesäisissä fiiliksissä siis jaettakoon teille festivaaliterveiset videomuodossa. Nauttikaa kesästä, sadekin on kaunista ja musiikki eritoten.

Biisinä videolla Phoebe Ryan - Mine (Win & Woo Remix). Mieleni tekee jakaa useamminkin hyvät biisit tanssien, olisiko ideaa?

Tästä videoon

Sanotaan, että keskivertoihminen nukkuu kolmasosan, eli noin 33 prosenttia, elämästään. Kuudestakymmenestä tunnista kolmasosa vastaa kahtakymmentä tuntia, oma tulokseni viikonlopulta 13 tuntia. Univajeesta johtunut energian puute ei onneksi vaivannut kuin klubin ulkopuolella vietetyn ajan, mutta kahvia kului tällöin kofeiinimyrkytystä hipovaan malliin. Koomista kyllä, mutta en olisi kahvin määrää tullut ajatelleeksi ellei seuraava biisi olisi soinut kirjoittamisen aikana: Mladen Tomic - Cappucino Darling.

Klubilla tuli vietettyä neljäsosa (25 %) ajasta, eli 15 tuntia kuudestakymmenestä. Jos energiaa sai klubin ulkopuolella mukin korvan täydeltä niin sisäpuolella sitä onneksi tarjoiltiin oman korvan täydeltä. Ensin lämmiteltiin technotorstain muodossa, perjantaina tampattiin hardstyleä Resistance-illan merkeissä ja lauantaina kruunuksi viikolle Club Mint & Flux. Tiivistän viikonlopun ensin sanoihin: "Huh huh, nyt tuntuu jaloissa!"

Taidettiin technotorstaina 26.2.2015 nähdä sen laajin artistikattaus yhdelle iltaa. Kolme soittajaa oli luvattu, mutta jos en aivan väärin laskenut, niin kyllä kopissa taisi neljä eri DJ:tä pyörähtää soittamassa. Vaihtelu virkistää - niinhän sitä sanotaan. Illan tarkoituksena oli polkea lämmittelyt lauantain Club Mint'ä varten, perjantaille luvattu hardstyle, kun ei omiin suosikkeihin lukeudu. Toisin kävi torstain kanssa ja tuli sitten kuitenkin lämmiteltyä perjantaita varten.

Resistance I w/ Hardstyle Mafia perjantaina 27.2.2015. Resistance on täysin uusi tuttavuus, jonka tarkoituksena on miellyttää rankan konemusiikin ystäviä. Myönnän, että bilefiilis oli paikan päälle tullessa hieman kadoksissa, lähtö perjantain yöhön, kun ei alkuperäiseen suunitelmaan kuulunut. Yllättäen kuitenkin Toofat'in teknahtava aloitus sekä Andy F:n jatko ja ympäristö saivat mielen viriteltyä niihin mittoihin, että puolitoista tuntia tiukkaa hardstyleä tykittänyt pääartisti ei saanut lähtemään. Jaksan yhä yllättyä siitä kuinka se, kun ihmiset kokoontuvat paikan päälle musiikin takia, saa tunnelman muuttumaan sellaiseksi, että ei halua lähteä pois.

Hardstyle Mafia (pääartisti) sai tanssilattian miehiseen otteeseen ja allekirjoittaneen istumaan penkille. Resistance'n viimeisenä esiintynyt A++ veti kuitenkin pidemmän korren kuin penkki, ja oli mukava palata tanssilattialle. Tarjoiltu setti leipoi heti alkuunsa allekirjoittaneen, kolme tuntia edeltävän illan jälkeen levänneet, jalat sellaiseksi pullataikinaksi, että illan päätyttyä pois lähteminen eteni yhtä joutuisasti kuin uppohankikävely. 

Lauantai 28.2.2015 Club Mint & Flux presents Cid Inc. Kahdeksan tuntia unta alle ja viikonlopun tärkeimmät bileet. Club Mint on sellainen tapaus, että se ei ole kertaakaan pettänyt musiikillisesti, eikä tehnyt sitä nytkään. Uskalsin jopa perjantain bileissä hehkuttaa eräälle, että seuraavana päivänä mentäisi paljon paremmalla sykkeellä. Niinhän sitä mentiin ja kyseinen henkilö asian myönsi. Yllättäen perjantailta tuttuja kasvoja näkyi enemmänkin, vaikka tyylillisestihän näiden päivien välillä oli eroa. Tunnelma siis ihmisten puolesta nousi samalle hyvälle tasolle ja useampikin oli sitä mieltä, että nyt mennään astetta paremmalla musiikilla kuin edeltävänä päivänä. 

Cid Inc, joka soitti lauantain toisena artistina oli kuin hunajaa korville. Olisinpa oikeastaan mielelläni jumittanut siihen koko loppuillaksi ja sivuuttanut loput DJ:t. Luulenkin, että omalta osaltani tanssilattialla pyöriminen on tuon jälkeen ollut melkolailla paketissa, sillä muistikuvia siellä vietetystä ajasta on loppuillalta hyvin vähän - ilmeisesti sen verran hyvään sokerihumalaan nosti tuo Cid Inc'n tarjoilema setti.

Jos kuitenkin jotain jäi perjantailta ja lauantailta erityisesti mieleen niin valaistus. Erityisesti perjantaina olin kuin ällikällä lyöty siinä, miten pelkillä valoilla voi tuoda niin paljon sisältöä myös yökerhoon. Se kuinka paljon valot antoivat perjantain energiselle ja rankalle menolle oli oikeasti visuaalisesti kaunista. Oikeastaan ei siis haitannut vaikka perjantailoppuiltana liikkuminen oli kuin siirapissa etenemistä, katselemista kuitenkin riitti. Kuten sanottua lauantaina sokerilitkua satoi korville niissä määrin, että visuaalit jäivät keveästi varjoon - vaikka samat valothan tuota olivat käytössä. Äänentoisto sitä tuttua laatua, 5000 wattia ja hyvä pohjehieronta paikalla seistessä.

Miksi 60 tuntia? Se on se aika, jonka ehdin torstain klo 20 ja sunnuntain klo 8 välillä viettää Oulussa, ennen ja jälkeen olin tienpäällä.

Oulussa ei ihan joka päivä käy vierailemassa konemusiikin tunnettuja nimiä, sellaiseksi kutsuisin 14.2.2015 Oulussa soittamassa käynyttä Daniel Portmania. Tietenkään kyseinen henkilö ei, noin nimeltään, varmasti osalle sano mitään, mutta Oulun klubeilla hänen biiseistään mm. Mantenido ja Galvanized ovat olleet kohtalaisen hyvässä soitossa. Muita illan aikana esiintyneitä artisteja olivat Ismo L., Jekaterina, Smok sekä Peak.

Pidin loppuillan tunnelmasta "sivulavalla" sekä paikalla olleista ystävistä. Summaa hyvinkin illan parhaat puolet. Harvemmin illan aikana tulee oltua yhtä sosiaalinen kuin kyseisen illan aikana. Mietin, jopa jonkin tovin, että voisiko illasta edes kirjoittaa mitään.

Totta kai ostin lipun etukäteen. Maksoin kymmenen euroa. En nillitä hinnasta, mutta nillitän siitä, että miksi etukäteen ei informoitu, että kanta-asiakkaat saavat ovella viiden euron alennuksen ennen klo 23. Käsittääkseni etukäteen ostettujen lippujen yksi ominaisuus on matalampi hinta. Ei tällä kertaa. Jonossa edelläni meni kaksi tyttöä, molemmat maksoivat seitsemän euroa (ovelta normaalisti 12 euroa).

Heti ensimmäinen kommentti alakerrassa, paikan perinteiset kriteerit täyttävän asiakkaan suusta: "Miksi sisäänpääsy oli näin v***n kallis?" Ensimmäinen kerta, kun kyseenalaistin näihin bileisiin tulemisen. Noin kymmenen minuuttia saapumisen jälkeen ehdin kysyä samaa kysymystä itseltäni toistamiseen. Tällä kertaa syynä oli, että vedestä täytyi poikkeuksetta maksaa. Kysynpä vain, että kuka, jos ei se autokuskin roolia toimittava vedenkittaaja, tuo asiakkaat baariin kaupungin laita-alueilta. Ei tähän lisättävää.

Jos jostakin olen yleensä nauttinut minimalia ja progressiivista housea kunnioittavissa bileissä niin se on ollut yleinen ilmapiiri ja asenne - yhteenkuuluvuus. Täällä sitä ei tarjoiltu. Kuinka moni oli saapunut paikalle musiikin takia ja kuinka moni pelkästään sen takia, että kyseessä oli yksi viikonloppu ilta, jolloin kahdeksantoistavuotiaat kokoontuvat lempibaariinsa vetämään takapuolet hartioille? Tätä ehkä kuvasivat kaikki ne halveksuvat katseet, joita yksin tanssilattialle alkuillasta päätyneet konemusiikkikonkarit saivat osakseen sekä tanssilattialla seistä tököttäminen ja biiseistä valittaminen. Tämä olisi ehkä hyvinkin ollut ratkaistavissa, sillä että kyseiset bileet olisi järjestetty muualla, tällöin asiakkaat olisivat todennäköisemmin tulleet paikalle musiikin takia.

Ystäväni saapui paikalle VIP-lipulla. Hienostihan VIP-lipun markkinointiin kuului sisäänpääsy jonon ohitse, VIP-alue sekä "yllätys". Ainoa vain, että "yllätys" oli vain ja ainoastaan mahdollisuus kossubatteryyn ei muuhun. No, entä jos ei kiinnosta kaataa kossua kurkusta alas? Saako silloin pelkän batteryn? Tuskin. Aika ota tai jätä meininki tuntui olevan. Eikö tässä olisi voinut olla vaikka drinkkilippu tietyllä arvolla? Väkevät eivät sovi jokaiselle, toiset ei voi sietää kofeiinia. Taustatiimi lienee tehnyt hyvää työtä ja huhut energiajuomien alkoholin sietoa kasvattavista ominaisuuksista ovat jääneet muistiin. Tokihan tämä on hyvä asia alkoholin myynnin kannalta - myynti tuo valuuttaa, raha on päämäärä. 

Aikaisemmin puhuin paikan perinteiset kriteerit täyttävästä asiakkaasta. Valaisen nyt käsitettä. Naisten vessoilla yksi koppi käyttökelvottomassa kunnossa päivän ruokalistan jäljiltä, kello hädin tuskin 23. Tanssilattialta epämääräisesti vessojen suuntaan johtava vana (jälleen) päivän ruokalistaa, kello kahden tuntumassa. Sivuraiteena: tässä ehkä piilee myös vastaus illan aikana heränneeseen suureen kysymykseen: "Miksi täällä on jokapaikassa istumapaikkoja?" Paras kuvaus kuitenkin tavallisesta asiakkaasta avautunee illan päätteeksi 20-vuotiaan antamasta kuvauksesta: "Hirvee ikäkriisi". Jokainen voinee päätellä minkälaista asiakaskuntaa paikalla oli.

Lisäksi jätän kommentoimatta visuaaleja (tai siis niiden puutetta) sekä musiikista onton kylmää ja kovaa tehnyttä äänentoistoa.