Eräs tuttavani heitti ajatuksen, että kirjoittaisin siitä kuinka paljon konemusiikkiin tulee käytettyä rahaa, ja mikä on tarpeeksi hyvä syy maksaa. Raha sinänsä, kun on hirveän materialistisoiva asia, on huono inspiraation lähde. Sanoisinkin, että se on jopa luotaan karkoittava, enkä meinannut aluksi millään saada siitä kiinni (ilmeisen liukas materiaali siis). Pienen kypsyttelyn jälkeen ja altistuneena tälle materialistisen humun vallanneelle ajalle vuodesta voin sanoa, että jotain aatoksia on päässyt hautumaan.

Konemusiikkipiireistä löytyy niitä todellisia faneja, jotka matkustavat suosikkiartistiensa perässä aina mahdollisuuden tarjoutuessa - kuluista välittämättä. Heille artisti on numero yksi ja lähes musiikillinen jumalhenkilö. Siinä missä osa näistä faneista on kykenemättömiä arvostelemaan artistin toimintaa, osa on valmiita sanomaan suoran mielipiteensä, erityisesti mikäli artistin musiikkityyli muuttuu erilaiseen suuntaan. Festivaalien kohdalla tällainen fani harvemmin ostaa lippua ennen artistien julkistusta, vaikka se tietäisikin pienempää rahan menoa. Onnensa kukkuloilla he nimittäin ovat valmiita maksamaan mitä tahansa päästäkseen näkemään ja kuulemaan lempiartistinsa setin.

Toisaalta todellisten reivaajien joukossa on niitä, joille musiikkityyli on tärkeä, ei niinkään artisti. Totta kai jokaisella artistilla on tyylinsä, ja jokainen reivaaja oppii nopeasti tunnistamaan oman genrensä sisältä ne DJ:t, jotka soittavat tyylillisesti itselle sopivaa musiikkia. Näille faneille kuitenkin musiikillinen päätarkoitus on saavuttaa tila, jossa voi unohtaa kylmän todellisuuden. Edeltävän takia he ovat valmiita testaamaan uusia artisteja tekemättä isompaa taustatyötä etukäteen. Tapahtumien kohdalla tällaiselle fanille suurin merkitys on tapahtuman julkisuuskuvalla - mikäli edeltävänä vuonna ei ollut yhtään hyvää tunnelmaa sytyttävää settiä, ei sellaista ole tiedossa tulevanakaan vuonna ellei toisin todisteta. Juurikin tämä määrittää ostavatko nämä, rahasta tietoisemmat, tosifanit lippuja etukäteen halvemmalla vai eivät. 

Ihan vain ilmapiiri -ihmiset ovat niitä, jotka liikkuvat konemusiikkitapahtumissa vain ilmapiirin takia. Heille musiikilla ei ole merkitystä vaan he nauttivat siitä asenteesta, jota todelliset fanit hehkuvat ympärilleen. He ostavat lippuja tilaisuuden sattuessa kohdalle tai lähteäkseen kaverina mukaan. He tuntevat olonsa kotoisaksi konemusiikkibileissä riippumatta genrestä tai tapahtumasta. Kulutkaan eivät heitä hetkauta.

Kuinka paljon rahaa parhaimmillaan palaa on täysin siis kiinni ihmisestä ja hänen tilanteestaan sekä asenteestaan. Maksut alkavat tuntumaan ymmärrettäviltä, kun miettii hetken kustannuksia, jotka syntyvät kappaleiden soittamisesta, kunnon äänentoistosta, valaistuksesta, tuottamisesta, jne. Itse näen, että siinä missä tämä on minulle harrastus, on se monelle muulle työ. Miksi en siis muutamalla vaivaisella eurolla takaisi harrastuksen säilymistä?

Toisaalta siinä missä olen valmis maksamaan hyvästä musiikista ja siihen antautumisesta, en voi ymmärtää sitä suurta tarvetta, mikä toisilla on pyytää järjettömiä summia samaisesta tarjonnasta. Pieni enkeli, oikealla olkapäällä, voisi kuiskata tässä vaiheessa, että kyseessä on kysynnän ja tarjonnan -laki. Toisaalta bassovoittoinen paholaisen ääni kuulostaa huomattavasti vakuuttavammalle heittäessä ilmoille kysymyksen: "Vai olisiko suurempi määrä ihmisiä kaiken takana?" Viisi sanoittajaa, kolme säveltäjää, hiven valuuttaa ja kuluttajan huulille päätyy vain yksi nimi.

Toisinaan sopii miettiä, että mistä maksaa.